keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Mistä kaikki taas alkoi



Asiat tapahtuu silloin kun ne tapahtuu, halusit tai et. Olin aloittanut viime keväänä uudessa työssä omalla alallani ja nautin työstä valtavasti. Olin kauan etsinyt nimenomaan tätä työtä, työpaikan sijainti oli hyvä, mulla oli oma työhuone, kiva työyhteisö isossa yrityksessä, olin onnekas ja onnellinen työpaikasta.

Kesä oli kauneimmillaan, kun yhtenä aamuna en päässyt sängystä ylös. Jalan ojentaminen ja selän kiertoliike teki niin kipeää että meinas itku tulla. Selkä oli kieltämättä vähän oireillut pitkin kesää mutten kuunnellut sitä, koska ei ollut puhettakaan että olisin voinut sairastua. Olin vasta koeajalla ja tarkoitus tuurata kollegaa kokonainen kuukausi. Ei ollut aikaa kuunnella omia oireita, kielsin koko asian. Mutta se tapahtui silti.

Aloitin samantien kipulääkkeen isolla annoksella ja sain kivun jokseenkin hallintaan ja pään aivan sekaisin. Lääkäri määräsi samantien saikulle ja tiukkaa teki soittaa työnantajalle ja kertoa mikä oli tilanne. Kumpikin meistä varmaan oletti, että kyse on jostain viikosta, korkeintaan parista.

Itketti, ahdisti, pelotti. Tunnen itseni niin hyvin, että tiesin tasan mistä oli kyse. Kipu oli samanlaista kun aiemmin pahimmillaan, hermosärkyä ja se oli jälleen oikeassa jalassa, erityisesti pakarassa, alaselässä ja pohkeessa.
Se tuskin menisi ohi kovinkaan nopeasti ja ajoitus oli pahin mahdollinen.Voi itku.

Aamut alkoi kourallisella lääkkeitä ja koirat pääsivät ulos vasta kun lääkkeet alkoivat vaikuttamaan. Muutoin en olisi taipunut sen vertaa että olisin saanut koirille hihnat kaulaan, saati itselleni sukkia tai tossuja jalkaan. Yön jäljiltä selkä ja jalka olivat jäykkiä ja liikkuminen kivuliasta.
Liikkumisen myötä selkä vähän aina vetreytyy ja kun lääkkeet vaikuttavat, selviydyn kevyestä arjesta
kohtuullisesti.

Meillä oli jo pitkään ollut harkinnassa uusien patjojen hankinta ja nyt siihen oli taas jälleen kerran aihetta. Päädyimme Ikean moottoroituihin patjoihin, jotka osoittautuivat hyväksi hankinnaksi.
Patja on selälle juuri sopivan "kova" ja kun sitä pystyy säätämään istuvampaan asentoon helpottaa kipujen kanssa nukkumista. Jotenkin sitä ajatteli, että jospa patjojen hankinta edesauttaa toipumista.

Viikot kuluivat ja sairausloma jatkui parin viikon pätkissä. Työnantaja ei voinut odottaa paluutani, koska työt eivät odota ja tilalleni palkattiin uusi vakituinen. Sain tästä ilmoituksen ja samalla kerrottiin että oma työtehtäväni ja toimipisteen sijainti selviää kun tiedetään milloin palaan takaisin.
Ymmärrän täysin työnantajaa, hyvä että regoivat nopeasti sillä minulla on toisenlainen kokemus myös takana ja se sai työyhteisössä aikaan jopa silmitöntä raivoa minua kohtaan vaikka syy taikka vastuu töiden organisoimisesta olikin esimiehellä. Mutta silti se myös tuntui epäreilulta. Eikö riitä että jouduin kärsimään ties monennetta kertaa näistä kivusta, jotka rajoittavat elämää, puhumattakaan että  joudun vielä menettämään uuden kivan työpaikankin?

Tai, onhan mulla työpaikka mutta jos tuleva työtehtävä ei ole mieleiseni taikka sijainti hankala, se ei kovinkaan motivoi ja haluan kuitenkin jo tässä iässä suhtautua työpaikkaan hyvinkin sitoutuneesti.
Lisästressiä jo valmiiksi stressaantuneelle mielelle ja keholle.
Siksipä olen kovasti koittanut harjoitella tietoista keskittymistä vain tähän hetkeen ja fokusoinut ajatukset vain leikkaukseen ja toipumiseen, koska minä olen tärkein. Selän paraneminen ja kuntouttaminen ovat tärkeimpiä.
Se on kyllä toisinaan helpommin sanotttu kuin tehty, mutta yritän.

Magneetissa käytyäni selästä tehtiin selvä löydös, sekä radiologi että fysiatri olivat sitä mieltä että -L4-5 välissä on pullistuma joka painaa hermojuurta ja fysiatrin toimesta syyskuussa, sain lähetteen Töölön sairaalaan neurokirurgille.
Kutsua sairaalaan odottelin kuukauden päivät.
Kun se tuli, asiat alkoivat edetä suht nopeasti.
Töölön sairaalan neurokirurgian poliklinikalla nuori mieslääkäri tutki ja keskusteli kanssani, kertoi että minut leikataan kiireellisenä koska olen velä työikäinen ja nuori. Mikä helpotus, itkuhan siinä pääsi pitkästä epätietoisuudesta ja helpotuksesta.

Leikaus tehtäisiin kuulema n 3 viikon kuluessa ja kaikki riskit käytiin läpi. Palaan niihin myöhemmin. Noin viikkoa ennen saisin ajan vielä hoitoryhmän tapaamiseen eli tapaisin hoitajan ja leikkaavan kirurgin, joiden kanssa leikkaus käytiin läpi ja tehtäisiin tarvittavat tutkimukset.

14 vrk myöhemmin sain ajan tähän tapaamiseen ja leikkausajan joka oli 26 vrk leikkauspäätöksestä, eli n 3 viikon viikon kuluessa piti aika hyvin paikkaansa.

Tällä hetkellä odotan vielä hoitoryhmän tapaamisesta, se on huomenna. Kerron lisää tilanteesta siellä käytyäni.

Maiccu









2 kommenttia:

  1. Voin niin yhtyä ajatuksiisi työpaikan suhteen! Minullakin hyvin todennäköisesti muutoksia tulossa työhön liittyen lähiaikoina.Olen myös yrittänyt elää päivä kerrallaan ja katsoa mitä tuleman pitää ja yrittää keskittää ajatukset omaan kuntoutumiseen ja mukaviin asioihin, mutta mielessähän se aina on.

    Tsemppiä huomiseen tapaamiseen ja jaksuja selän kanssa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, on kurjaa että yksi vaiva ikäänkuin johtaa toiseen.E riitä että on kipeä, vaan se saattaa muuttaa myös vaikka työpaikan, työtehtävän jne. Mä on ainakin karvaasti tän kokenut ja vieläkin sillä matkalla, että mitä nyt. Kestääkö selkä toimistotyötä vai pitääkö harkita kokonaan alan vaihtoa. Isoja juttuja.

      Poista

Leikkaussuunnitelma välilevynpullistumalle

Ihanaa, että tänne on jo löytänyt monta lukijaa ♥  Kiitos ♥ Nyt on käyty tapaamassa hoitsua,  leikkaavaa neurokirurgia ja   ...