tiistai 30. lokakuuta 2018

Leikkaussuunnitelma välilevynpullistumalle

Ihanaa, että tänne on jo löytänyt monta lukijaa ♥ 
Kiitos ♥


Nyt on käyty tapaamassa hoitsua,  leikkaavaa neurokirurgia ja  
fyssaria ja oli hyvä, kattava käynti.
Mua ei ole koskaan leikattu, joten tämä preppaus oli ihan paikallaan.

Mennessäni Töölön sairaalaan, luulin että musta otetaan monta putkea verta 
mutta kuulema olen sen verran nuori ja hyväkuntoinen ettei tarvinnut. Hah.
En todellakaan ole näin raihnaisena tuntenut itseni nuoreksi vaikka olen sen nyt useaan kertaa kuullutkin eri tahoilta. 
Ehkä olen hoidettavaksi vielä nuori. Vaikken muuten enää olekaan.
(Huomaan että kävely on hidastanut hurjasti ja kyykin kuin vanhat ihmiset.)

Jonohoitaja kävi ensin perustietoja läpi. 
Olin netin kautta täyttänyt esitietolomakkeita useita kappaleita ja 
hoitsu tiedusteli perusasiat vielä kertaalleen. 
Kesken kuulustelun saapuikin leikkaava neurokirurgi Atte Karppinen ja 
hän kävi kanssani kuvat läpi ja kertoi leikkaussuunnitelman.

Nikamien välissä on irtonainen "pala" joka liikkuu ja ärsyttää hermojuurta. 
Se oli ihan yllätys, koska tähän asti oli puhuttu vain pullistumasta.
Mulla nikamat tekee kuulema hassun kulman ja on tärkeää että selkää
porataan oikeasta kohdasta, ettei operoida väärää nikamaa. 
Leikkaushaava tulee olemaan useamman sentin pituinen vaikka 
mikrokirurgiasta onkin kyse ja saan haavaan sulavat tikit.

Riskit ovat olemassa, kuten aina leikkauksessa ja niitä on useita:
verenvuoto, hermojuurivaurio, anestesiokomplikaatio, telkäydinkanavan vuoto
 näin muutama mainitakseni mutta koska tämän kivun kanssa eläminen ei ole vaihtoehto, 
on riskit hyväksyttävä. 
Ainahan on mahdollista ettei tilanne muutu paremmaksi, mutta ompahan ainakin kokeiltu.
Leikkaukseen meno jännittää kieltämättä, vaikka kaikki varmasti sujuukin hyvin.
Ihmismielei vain on sellainen, että kaikkea uutta pitää vähän jänskätä.

Neljä viidesta selkäleikatusta toipuu hyvin ja suurimman osan
hermokipu jää leikkauspöydälle.
Sitä odotellessa. 
Silti olen realisti, ihan siksikin että kipu on jatkunut jo yli 3 kk yhtäjaksoisesti 
ja jotain pysyviä vahinkojakin on saattanut syntyä. 
Mutta olen myös toiveikas ja toivon kuuluvani enemmistöön jota leikkaus auttaa ja 
mieluiten ilman komplikaatioita kiitos :) 
Sanoin neurokirurgille että leikkaa hyvin, hän kuulema tekee aina niin :)

Leikkaus itsessään tehdään sairaala Ortonissa ja se kestää noin tunnin.
Sairaalassa vietän vain vuorokauden, jos kaikki sujuu hyvin. 
Jo samana päivänä noustaan ylös ja aletaan kävelemään.
Kuulema vieraitakin saa jo illalla tulla, mutta tuskimpa tulee kun on niin lyhyt visiitti. 
Kaikista leikkausaineista on varmaan pää niin pökkyrällä,
että tuskin vierailusta paljon iloa olisi.

Fyssari pyörähti myös antamassa ohjeita toipilasaikaan, jota kestää 6 viikkoa. 
Niihin palailen sitten kun sen aika on. Nyt enää viikko leikkaukseen.

Maiccu

2 kommenttia:

  1. Hyvä, että olet jo tässä vaiheessa, vaikka rankalta on sun taival kuulostanut tähän mennessä. <3 <3

    VastaaPoista
  2. Jotakin blogipolkua kulkeissani, osuin tänne sinun blogiisi.
    Aivan sattumalta minunkin selkäni on epäkunnossa. Minä kaaduin liukkaalla ja minulla meni toiseksi alin nikama sentin
    pois paikoiltaan. Ja se pitää leikata toukokuussa Oulussa. Olen kaatunut jo kerran aikaisemmin silloin alin välilevy repes, sekin leikattiin Oulussa 2008.
    Taidan jäädä seuraamaan sun blogia ja liityin lukijaksikin.
    Tuleppas sinäkin käymään aurinkokujalla kylässä.
    Rauhallista ja iloista pääsiäistä.

    VastaaPoista

Leikkaussuunnitelma välilevynpullistumalle

Ihanaa, että tänne on jo löytänyt monta lukijaa ♥  Kiitos ♥ Nyt on käyty tapaamassa hoitsua,  leikkaavaa neurokirurgia ja   ...